sunnuntai 28. heinäkuuta 2013

Suomi-matkailua

Ollaan tänä kesänä (pidemmän mummilareissun lisäksi) lomailtu lähinnä siten, että ollaan tehty yhden päivän retkiä ja ajeltu yöksi kotiin. Lasten kanssa on helpompaa lähteä lähelle, kun ei tarvitse miettiä kaikenmaailman kamppeita ja yrittää mahduttaa niitä autoon. Yhtenä päivänä ajeltiin Lapualle uimaan ja viettämään helteistä päivää. Yllättävän karismaattinen paikka tuo Lapua! Paljon vanhoja rakennuksia ja hieno joki keskellä kylää.
Kamera jäi kotiin, joten joudutte tyytymään kännykkakuviin.


Uudessa kivassa maauimalassa oli etelän tunnelmaa, aurinko porotti kuumasti ja nautittiin virvokkeita aurinkovarjojen alla. En kauheasti tykkää mennä pikkulasten kanssa rannalle, kun sitä hiekkaa on suut ja silmät täynnä ja muutenkin sotkuista puuhaa. Eikä vauvaa meinaa saada varjoon. Tällainen siisti vaihtoehto sopii mulle paljon paremmin. :) 

Uinnin jälkeen pistäydyttiin Kulttuurikeskus Vanhassa Paukussa kahvilla. Todella söpö miljöö!








Tää oli oikeastaan yksi kesän kivoimmista päivistä! Suosittelen lähimatkailua muillekin - läheltä saattaa löytää yllättäviä elämyksiä. :)

lauantai 27. heinäkuuta 2013

Suloinen sinisuu

Tänään oli niin helteinen päivä, että käskin lapset sisälle pahimman paahteen ajaksi. Lämpö ei oikeastaan sillä hellittänyt, koska päätimme aikamme kuluksi leipoa pullaa. Isot tytöt on (halutessaan) reippaita ja osaavat jo auttaa monin tavoin. Vanilja-mustikkatäytteisten pullien "Suloinen sinisuu" -ohjeen nappasin uusimmasta Pirkka-lehdestä, netistä ohjeen löydät täältä. Reseptiä noudatin muutoin, mutta rasvaseoksen tilalle laitoin voita ja vaniljakastikejauhe oli Ekströmin. Nämä oli kyllä todella herkullisia!





Olen aina vähän suuruudenhullu kun johonkin ryhdyn: tehtiin jätti-iso taikina ja leivottiin siitä mustikkapullien lisäksi korvapuusteja ja voisilmäpullia pakkaseen. Eipä tarvi ihan heti taas alkaa leipomispuuhiin, jollei nyt satu tekemään mieli jotain superherkullista...Hmmm...

Asfalttitaidetta

Katuliidut on yksi meidän lasten suosikkijuttu kesäisin.
Nyt tytöt (6v ja 8v) on keksineet, että liiduilla voi värittää aina vain uuden kerroksen edellisen päälle, niin tulee kivan näköinen. Värit näyttää niin ihanilta, että tämähän on suorastaan taidetta.








Pitää varmaan itsekin kokeilla. ;) Helteistä viikonloppua!

torstai 25. heinäkuuta 2013

Marjamehua

On ollut sen verran kiireinen heinäkuu, ettei ole ehtinyt blogiakaan päivittämään. On reissattu pohjoisen mummilassa, käyty mustikassa, nautittu auringosta. Niin, lomailtu. 

Eilen keittelin marjoista mehua talven varalle. Parina vuonna olen keitellyt sitä viinimarjoista, mutta huomasin ettei sitä tullut oikein juotua muulloin kuin kipeänä. Tänä vuonna kokeilin enemmän lasten makuun sopivaa sekamehua. Heitettiin joukkoon mansikoita, mustikoita, vadelmia ja viinimarjoja. Ihanaa tuli! Sokeristahan se on, mutta vitamiinit on tallella.

Tänään maisteltiin mehua ja kirsikoita terassilla.








Terassilla on tuollainen monta vuotta vanha lyhty, jonka yhtenä päivänä hetken mielijohteesta spraymaalasin mustaksi. Valkoiset puuosat olivat todella huonokuntoiset ja osa laseistakin on jo rikki. Maalauksen jälkeen näyttää hurjasti paremmalta! Tarvitsisi kyllä vielä toisen maalauskerran, jotta olisi aivan musta.

Jokunen vuosi sitten maalailin kaikkea spraymaalilla valkoiseksi...nyt on tainnut purkin väri muuttua. Tekisi mieli maalata yhtä sun toista. :)





Vielä kuva kesäisistä kaveruksista. Mielenkiinnolla seuraan, millaiseksi näiden kahden pienimmän suhde kehittyy. Sekä hellyyttä että riitoja löytyy jo! :) 

perjantai 12. heinäkuuta 2013

Pärekori

Olen koko omakotitalossa asumisemme ajan, viitisen vuotta, etsinyt meille sopivaa puunkantovälinettä takkapuita varten. Vaihtoehtoina ovat vilahdelleet niin modernit vanerista taitetut laatikot kuin maalaisromanttiset koritkin. Mikään ei vain ole tuntunut ihan Siltä Oikealta.
Opiskeluaikana jopa suunnittelin sopivan kantosysteemin, mutta toteuttamatta jäi.
Puut on sitten kannettu varastosta sisään lähinnä Ikea-kassilla - toimiva ratkaisu sekin, mutta ei juuri hivele esteetikon silmää.

Joskus vastaus löytyy sitten lähempää kuin kuvittelee.

Ihan tavallista pärekoria en olisi osannut ajatellakaan, ihan liian perinteistä.
Mutta nähdessäni tänään torilla tämän mustaksi petsatun pärekorin, olin myyty.


Tämä on sopiva meille.
Kauniin muotoinen.
Elävä pinta näyttää ihanalta.
Kori tuoksuu ihanalta, aidolta puulta. 
Niin ja ihan varmasti toimii siihen mihin sitä tarvitaankin.
Täydellinen siis!







Ei ehkä ihan ajankohtaisin löytö, kun eletään keskikesää. Mutta omaa päivääni se ilostutti valtavasti.

Mitäs tykkäätte??

Ps. Nyt kun alkaa ajattelemaan, niin onhan se perinteinen, puunvärinen pärekorikin aika kaunis. Jotain tummaa seinää vasten korostuisi ihanasti. :)

keskiviikko 10. heinäkuuta 2013

Hedelmäinen suklaa-marenkikakku

Tänään koitti se päivä, jolloin mies jäi mahtavan pitkälle, 9 viikon lomalle!

Loman kunniaksi päätin leipoa meidän suosikin, hedelmäisen ja suklaisen marenkikakun. Ohje on alunperin Tee hyvä kakku -kirjasta (Sirpa Talka, WSOY), mutta olen muokannut sekä marenkipohjan että suklaakreemin ohjetta meidän makuumme sopivaksi. Tämä herkku on suussasulavan makea ja silti ihanan raikas.







HEDELMÄINEN SUKLAA-MARENKIKAKKU

Ainekset:

7 munanvalkuaista
20 rkl sokeria
6 dl vispikermaa
150 g tummaa suklaata (Brunberg)
Nektariineja, mansikoita, viinirypäleitä, banaaneja tms hedelmiä

Piirrä kahdelle leivinpaperille lyijykynällä kaksi ympyrää, voit käyttää apuna esim. kahta erikokoista ruokalautasta.

Valmista marenki: vatkaa munanvalkuaisia, kunnes on muodostunut kova, valkea vaahto. Lisää sokeri vatkaamisen loppuvaiheessa pienin erin, pitkin väliajoin. Pursota vaahto piirtämiesi ympyröiden sisälle kauniiksi, vierekkäisiksi marengeiksi. Paista pohjat uunissa 100-125°C noin 45 min, jätä vielä noin puoleksi tunniksi kuivahtamaan jälkilämmölle uunin luukku auki. 
Huom! Pohjat voi paistaa yhtäaikaa kiertoilmauunissa. Jos paistat tavallisessa uunissa, tee kerrallaan vain yksi pohja.

Valmista täyte: Sulata suklaa vesihauteessa. Vatkaa vispikerma vaahdoksi ja mausta se ripauksella sokeria. Ota puolet vaahdosta erilleen ja sekoittele sula suklaa siihen varovasti. Puolet kermavaahdosta tulee sellaisenaan kakun päälle.

Pese, kuori ja viipaloi hedelmät.

Kokoa kakku: Levitä isomman marenkipohjan päälle suklaakermavaahto ja sen päälle pieni osa hedelmistä (itse viipaloin väliin 3-4 nektariinia). Näiden päälle pienempi marenkipohja, jonka päälle kermavaahto ja iso kasa mieluisia hedelmiä. 
Ihana herkku on valmis!


Juomaksi tein mansikkaista sangriaa suoraan laseihin ohjeella 1 osa punaviiniä, 1 osa appelsiinimehua, 1 osa spritea, runsaasti jäisiä hedelmiä ja jäänpaloja. Tätä juomaa uskaltaa nauttia ihan keskellä päivää lasten paikalla ollessakin, kun prosentteja juomassa taitaa olla noin 2 :) Alkoholittoman version saa, kun laittaa punaviinin tilalle viinimarjamehua. 


Loman alkua juhlistamaan kahvipöytään sattui sekalainen seurakunta:
Oman perheen kuusi jäsentä, kesävieras lapsineen, miehen sisko ja lisäksi vielä kaksi isompien tyttöjen kaveria. Juuri sopivan kesäistä vilskettä. :) 


lauantai 6. heinäkuuta 2013

Kesäpäiviä & arvonnan voittaja!

Tänään suoritimme tyttöjen kanssa jännittävän arvonnan. Kirjoittelin perinteisesti osallistujien nimet paperilappuihin, laput laitettiin hattuun, ja 6- ja 8-vuotiaat toimivat onnettarina.

Ensimmäiseksi nostettiin Tine K -kulhojen voittajan nimi, ja sieltä paljastui:

Marru

kommentillaan:
Mukana kahdella arvalla :)

Onnea, linkittäminen taisi siis kannattaa! 

Lohdutuspalkinnoksi arvottiin vielä rautainen sydän, ja hatusta nousi nimi:

Minnukka

kommentillaan:
Ihana blogi sinulla! Mukana arvonnassa ollaan!

Otatteko Marru ja Minnukka yhteyttä sähköpostiini kirsiy@gmail.com, niin saan teidän osoitetiedot ja saatte palkintonne. :)

- - -


Täällä on vietetty kesäisiä päiviä muun muassa seuraavilla tavoilla:

On tunnelmoitu kynttilänvalossa, kun ukkonen on pimentänyt taivaan keskellä päivää.


On harjoiteltu hyppimään twistiä. Kivaa hommaa!


On yritetty ottaa sisaruskuvia. :) 


Ja on tietysti syöty hyvin ja nautittu ihanasta (ja välillä vähemmän ihanasta) ulkoilmasta.






Ensi viikon puolivälissä miehellä alkaa pitkä, parin kuukauden loma. Odotan tosi kovasti perheen yhteistä kiireetöntä aikaa, niin ja myöskin sitä omaa aikaa. Luksusta nukkua välillä pitkään tai päästä lenkille rauhassa jonain viileänä aamuna. Aiotaan tehdä pieniä reissuja, mutta tänä kesänä ei edes yritetä mihinkään kovin kauas. Ehtii sitä sittenkin, kun kaksi pienintä on hiukan isompia. Mies on edelleen lomalla, kun isommat lapset menevät kouluun ja eskariin, joten tekisi mieli kehitellä jotain työhommia. Mitähän sitä keksisi..?  :)


maanantai 1. heinäkuuta 2013

Tauluja

Kaivelin valokuvien kätköistä kuvia joistakin tauluista, joita olen lähivuosina maalannut.

Toissavuonna joulun alla sain tilauksen eräältä kuorolta, joka halusi muistaa johtajaansa taululla. Maalasin taulun useamman valokuvan pohjalta, siten, että osa kuorolaisista on tunnistettavissa ja osa tavallaan anonyymeja. Näin jokaisella on joku, johon samaistua. ;)


Teos alkaa hahmottua.
Alla lopputulos.



Taulussa on kuoron nimi tuossa alalaidassa, mutta retusoin sen tähän tunnistamattomaksi yksityisyyden suojaamiseksi. :) 

Kuorolaiset halusivat, että myös kuoron pianisti saisi lahjaksi oman, pienemmän taulun. Pianisti sattuu olemaan ystäväni Annen mies Michael, joten paineet onnistumiselle olivat aika kovat. :) Lahjan saaja onneksi tykkäsi taulusta (alla) ja se päätyi seinälle, voit nähdä sen sijoituspaikassaan Annen vanhasta blogipostauksesta täältä



Yksityiskohta


Tämän katunäkymän maalasin ystävälleni, joka on ollut perheensä kanssa lähetystyössä eräässä Kaakkois-Aasian maassa. Taulu on kolmiosainen. Kuten lähes aina näissä tilaustöissä, toimi pohjana valokuva sekä tilaajan valitsema teksti.


Yksityiskohta

Tässä vielä taulu paikoillaan.

Kaksiosainen siltataulu muistuttaa ystävääni Elinaa Vancouverissa vietetystä vuodesta.
Tekstin Elina valitsi yhdessä miehensä kanssa.


Yksityiskohta
Yksityiskohta


Muutama vuosi sitten tuli maalattua ystäväni Janinan kanssa nopea ja teemaan sopiva taulu erääseen sisustusnäyttelyyn, johon olimme tehneet sisustussuunnitelman. Aikaa taisi olla suurinpiirtein yksi iltapäivä, joten olimme tyytyväisiä lopputulokseen. :)

L niinkuin luxus.



Tällä hetkellä kun katsoo tuota sisustusta, niin ei ole ihan sellainen jonka nyt suunnittelisin! :D

Yllättävän monta näitä tauluja löytyi, nämä on tehty noin kolmen vuoden aikavälillä. Todella vähän tulee enää maalattua ihan huvikseen, varsinkaan kun ei ole itsellä ollut tarvetta lisätä tauluja omille seinille. Täällä kotona meillä on kaksi itse maalaamaani taulua, jotka ovatkin vilahdelleet blogissa pariin otteeseen: toinen kihlakuvastamme maalattu ja toinen rakennusaikaista kotiamme kuvaava taulu.
 Eli tämä:


Ja tämä:





Ja vielä yksi taulu.

Tämä struktuuripintainen taulu löytyi hylättynä sängyn alta. 
Jos haluat pelastaa tämän uniikin taideteoksen seinällesi edulliseen hintaan, niin otahan yhteyttä sähköpostiini. Taulun koko on 30x90cm.




Yksityiskohta
Tauluja saa tilattua omien toiveiden mukaan, mutta toimitus ei välttämättä ole kovin nopea.
 Jos kiinnostaa, ota rohkeasti yhteyttä niin sovitaan tarkemmin. :)

Taiteellista viikkoa, friends!