tiistai 5. toukokuuta 2015

Jäähyväiset aarteille

Jotain vanhaa täytyy aina sulkea, että voi avata uutta.

Tämä oli blogini ensimmäinen kuva: silloin 5-vuotiaan tyttäreni rakkaimpia pieniä aarteita.



Aloittaessani blogin kirjoittamisen reilu 2 vuotta sitten, oli elämäntilanteeni aika erilainen kuin nyt. Olin kotiäiti ja päivät täyttyivät arjen pyörityksestä (noh, kuten nytkin, hieman eri tavoin vain). Aarteita-blogin ensimmäinen slogan olikin "arjen estetiikkaa etsimässä". Ja omimmillaan blogi oli juuri sitä, kauniiden hetkien ikuistamista. Sitten vauva-arki vaihtui pikkulapsivaiheeksi, pienimmät aloittivat päiväkodin, siirryin työelämään yritykseni myötä - mielenkiinnon painopiste muuttui kodista sen ulkopuolelle. Blogista on tullut vähän sellainen tuhannen asian sekametelisoppa, jossa ei keskitytä oikein mihinkään, ja olen miettinyt, mitä tehdä asialle.

Päätin, että on aika sulkea Aarteita-blogi.

Aloitan uuden, KEY Livingin oman blogin.

Uuden blogin painopiste pyörii sisustuksen, designin, juhlien ja taiteenteon ympärille. Samoissa teemoissa siis, kuin lähiaikoina muutoinkin, objektiivisemmalla tasolla vain. Minähän siellä edelleen kirjoittelen omana itsenäni, mutta perhe-elämä ja lapset saavat jatkossa jäädä ulkopuolelle. Kotia saatan edelleen sillon tällöin kuvata, jos merkityksellistä kuvattavaa löytyy. :)

Aarteita-blogi jää tänne vielä joksikin aikaa, mutta uusia postauksia ei tänne tule ja todennäköisesti jonkin ajan päästä poistan tämän blogin kokonaan. Fb-sivua en poista, vaan se vaihtuu vain uudelle nimelle.

Tuntuu haikealta, hieman samalta kuin lasten kasvaessa. Jostain täytyy päästää irti, antaa tilaa uudelle. Yksi ajanjakso elämästä on takanapäin. Yhtä aikaa se tuntuu hyvältä ja pahalta.

KIITOS teille niin monelle, jotka olette kulkeneet Aarteita-blogin mukana alusta asti. Uuden blogin osoite on keylivingblog.blogspot.fi . Toivottavasti tavataan siellä taas. Ja toivottavasti pystyn inspiroimaan teitä jatkossakin!

Rakkain terveisin, Kirsi

PS. Te, jotka olette linkittäneet blogini omiin blogeihinne, vaihtaisitteko tilalle uuden osoitteen. :)



perjantai 1. toukokuuta 2015

Tässä hetkessä

Hei kaikille!

Pahoittelen, että blogi ei ole hetkeen päivittynyt.

Olen ollut hieman väsynyt.

On tehnyt mieli karsia elämästä kuormittavia, stressaavia asioita. Turhimpia.

Olla hetkessä.

Pysähtyä heittämään pojalle palloa. Harjaamaan tyttären pitkää, takkuista tukkaa. Kuuntelemaan nelivuotiaan polveilevaa selitystä. Antaa aikaa jo kymmenen täyttäneelle.

Tehdä yksinkertaista ruokaa.

Tehdä yksinkertaisia asioita.

Olla kiirehtimättä.

Olla sanomatta, että äitin on pakko. Että äitin täytyy.

Ja olla kuvaamatta juurikaan mitään.

Opetella läsnäoloa tässä hetkessä.

























Kummasti levosta käsin alkaa luovuus taas nostaa päätään.
Jotakin uutta on ehkä tulossa.



torstai 16. huhtikuuta 2015

Kuulumisia

Heippa!

Täällä on viime viikot tehty töitä, töitä ja töitä. Hyvä että töitä on ja tykkään tehdä niitä, mutta kiireen vuoksi stressikäyrä on noussut vähän liian korkealle...

Olikin ihana irtiotto käydä loppuviikosta rakkaiden ystävien kanssa minilomalla Tallinnassa. Mikäli aiotte shoppailla Tallinnassa, suosittelen suuntaamaan bussilla tai taksilla Ülemiste-kauppakeskukseen. Mahtavat shoppailumahdollisuudet vaatemerkeiltä, joita ei Suomesta löydy mm. Reserved, Mohito, River Island...ja lasten vaatteita mm. Next, Okaidi ja Mothercare. Pelkästään kenkäkauppoja keskuksesta löytyy 23!



Näkymät Swissôtelin 26. kerroksen huoneesta :)


Ihaninta oli tietysti vain nauttia ystävien seurasta, viiden tähden hotellista, laiskottelusta ja hyvästä ruuasta. Ja unohtaa stressi muutamaksi päiväksi. Paluun arkeen meinasi vähän ahdistaa, mutta onneksi tiedossa on nyt kaikenlaista kivaa:

- Taulujani on esillä yrittäjille tarkoitetussa HUBI-tapahtumassa Seinäjoen Framin D-rakennuksessa 8. krs koko ensi viikon ajan. Onko tämä suorastaan ensimmäinen taidenäyttelyni?! Lisätietoja tapahtumasta täällä. Olen itse lähes koko viikon paikalla, joten tauluista kiinnostuneet ottakaa yhteyttä ja tulkaa katsomaan.

- Osallistun Rytmikorjaamon Designsunnuntai -tapahtumaan su 26.4. Paikalla on tosi mielenkiintoisia myyjiä, työpajoja, näytöksiä ja niin edelleen, kannattaa tulla. Pääsymaksu koko tapahtumaan on 5e. Lisätietoja myyntitorista tästä.



Mukavaa loppuviikkoa!



torstai 2. huhtikuuta 2015

Pääsiäistä kohti

Tämä viikko on ollut niin kiirettä, että pääsiäisvalmisteluille ei olla ehditty antaa ajatustakaan. Toisaalta ihanaa viettää pian muutama päivä perheen kanssa ihan rauhassa, ilman kiirettä ja stressiä, joten mitäpä sitä sen kummemmin valmistelemaankaan. Lapset varmasti koristelee pajunkissoja ja herkutellaan, ja fiilistellään kevättä.


Lisäksi haluan kiittää kaikesta ihanasta palautteesta, jota olen messujen jälkeen saanut! KIITOS! 
Messuille maalattu tauluryhmä pääsi samantien uuteen kotiin ja mielestäni sopii paikoilleen mainiosti. Hyvillä mielin eteenpäin siis! Kiitos Maijalle kaupoista ja kuvasta. :)


Ihania päiviä kaikille, toivotaan että aurinkokin tulisi meitä kurkkaamaan.